Käytiin Pietisen mökillä Rautalammella. Koirat oli kaikki mukana, mutta Hessu sai erityisluvan osallistua synttäribileisiin. Tytöt joutivat siis autoon lepäilemään mutta Hessu jäi vahtimaan pihamaata.

Aluksi Hessu oli tohkeissaan omasta tehtävästään, mutta sitten se hoksasi että mökissä sisällä oli Ruokaa. Sitä sai hätistellä koko ajan pihalle... Kun se viimein tajusi että ovi on kiinni nimenomaan siksi että vanhat collieherrat eivät tule syömään kaikkea synttärisuklaata, se alkoi kuunnella. Ja kuuluihan niitä ääniä. Ensin sai tikkamokoma haukut, sitten epäiltiin naapurin setiä. Joku kertoi kuulleensa jonkinlaisen petolinnun kiljahduksiakin, jokatapauksessa ne kirvoittivat Hessun kurkusta suorastaan raivoisan haukkusarjan. Lopulta Hessu sai mitä halusikin, eli joutsenparvi lensi honkhottamaan lähistölle. Aa-Vot! Menoksi! Siinä vaiheessa pelkäsin Hessun loukkaavan itsensä jyrkillä kallioilla, ja vein sen autoon.